11.8.07

Ukkoylijumalan vesihanat auki

aamu seitsemältä ilma oli varsin raskas ja hiippailin kameran kanssa puutarhaan kuten tavallista. Tummat pilvet ottivat haltuunsa muutamassa minuutissa taivaan, ilma pimeni pimenemistään ja yhtäkkiä olin keskellä melkoista mylläkkää.

Vesihanat aukenivat ja rutikuivaksi ehtinyt maa sai taas vilvoittavaa vettä niskaansa.

Yhtä nopeaan kuin rajuilma oli ennättänyt paikalle se oli myös tipotiessään. Vaaleanpunainen kärhö on alkanut kukkimaan ja kasvutahti on muutoinkin kohentunut

Ja tässä vielä yksi eilisistä löydöistäni. Kohta voinee pitää jo pienimuotoiset ns. ideointipuutarhajuhlat, kun kuppeja on kertynyt jo toistakymmentä. Mummonaika on yhtäkkisesti noussut taasen sisustuslehtiinkin, liekö johtua siitä, että kiinnittää siihen enemmän huomiota vai onko sille taasen tilausta? Mutta se on vissi, että aavistuksen yleelliseltä tuntuu siemailla kahvia kaikessa rauhassa vanhoista eriparikupeista, olen nimittäin koekäyttänyt kuppeja. Antoisia kahvihetkiä myös teille lukijat.

Ei kommentteja: