16.8.07

Tuuli on lämmin ja syksyä on ilmassa

Koska olen tavattoman iltauninen niin tarjolla ei ole varsinaista hämäränhyssyä. Vaan alkuillan lämmintä tuulta, uusi betonitolppa sekä varastosta esiin kaivettu lyhty.

Tuuli tuntuu lämpimältä iholla, vaikka ilmassa on syysmyrskyjen kaukaista tuntua, äänet kantautuvat voimakkaina läheiseltä tieltä ja lehdet lepattavat tuulessa. Sain tänään vihdoinkin korkeamman betonitolpan agaavelle. Ja samalla kiikutin ulkovarastosta lyhdyn vaikka en olekaan mikään kynttiläihminen. Mutta kuitenkin nyt kynttilä loimottelee mystisesti risiinien ja salkoruusujen katveessa. Toivoisin, että ajan patina toisi tolpan pintaan muhkean sammalpeitteen.

Syksyn tuntua on myös kärhön alakuloisissa, mutta viehättävissä siemenkodissa.

Keväällä kylvämäni tammiunikot ovat kasvaneet valtaisasti ja niiden lehtien muodot piirtyvät kauniisti maksaruohojen nypyläpintaa vasten

Samettisumakki näyttää yhtä eksoottiselta syysillassa kuin tavallisestikin

Punahattumeri lainehtii tuulessa

Taas löysin myös uusia unikoita, joka päiväiset löytöretket ovat niitä pieniä onnen hetkiä ja kuten blogin otsikossakin sanotaan Sol per sfocar il core - Vain sydämen virkistykseksi.

Häivähdys laventelin sineä ja raikasta vihreää - puutarharunoutta parhaimmillaan

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuo asetelma on tosi kivan näköinen! Eikö ole ihmeellistä, miten betonikin voi olla hyvän näköistä, kun se vaan on sopivaksi "muokattu" ja tuodaan esille/häivytetään oikealla tavalla?

jori kirjoitti...

Kre - pidän betonista sopivina annoksina ja siitä, että sen pintaan tarttuu sammal melko nopeasti.