31.8.07

Hortenssiavillitys

Yht äkkisesti on iskenyt hirvittävä hortenssiavillitys. Pahimmoilleen kun ei muitakan villityksiä ole edes saatu alulle. No kuitenkin tuo englantilainen lehtipahanen esitteli niin hekumallisia hortenssioita, että vantterampikin lankeaa ne nähdessään. Siis kokeellisuus kutkuttaa. Maan PH:lla pelatessahan saa vaikutettua hortenssioiden kukinnon väriin. Hapan maa saa hortenssioiden värin muuttumaan sinisen suuntaan ja emäksinen maa tuottaa punaisia hortenssioita. Siis varsin kutkuttavaa olisi ajatus hortenssia laboratoriosta, jossa kokeilisi, mitä niistä saakaan irti. Ehkäpä joudun laittamaan hortenssioita tuohon lehmustuuliaidanteen taka-alalle. Sitten joskus. Onkos kellään kokemuksia noista hortenssioista?

Kartutin salaistasipulikätköäni myös muutamalla Honkkarin sipulilla. Nuo vihreä vaaleanpunaiset olivat ihania. Melko tarkkana saa olla esim Honkkarissakin oli tyyliin 10€ / 5 pussia, mutta sipuleita olikin pusseissa vaan 6 - 7 kpl.

Sää oli näin aurinkoinen ja tartuin ystävääni poikamispoloista Reinoa kaulasta ja annoin niin sanotusti palaa luumulehdossa. Koska rahtasimme kaikki ylijäämätaimet luumulehtoon istutusta varten, mutta sateet olivat edesauttaneet hirvittävän pikkisika-armeijan maasta työntymisessä. No eihän siinä muu auttanut kuin Reino. Mutta kuten arvata saattaa (kömmin tyytyväisenä unten maille, koska oli niin julmettu päänsärky ja kun heräsin niin) hirvittävä kaatosade huuhtoi myrkytykseni sen sileän tien. Ugh, että pitääkin olla niin huono tuuri

Risiineitä tilaankin ensi vuonna paripussillista. Kukkapenkin komistuksiksi

Takana häämöttää sateenvarjojalavani tai oikeammin riippajalava

Risiinien jättilehtien kätköistä löytyi kukkiva isotähtiputki

Huomenna pikkutaimet pääsevät vihdoinkin maihin

Lampaankorvat kurottautuvat pehmeinä betonikaukalon laidoille

30.8.07

Syksyn ihanuuksia

Varokaa, nyt taas rupean yllyttämään. Syksy on varsinaista herkullisten lehtien lukuaikaa. Voi illan hämärissä käpertyä lämpimän koiran kanssa filtin suojiin lueskelemaan kaikkea kutkuttavaa. Yksi tällainen on englantilainen Country Living. Suosittelen. Kipittäkää siis lähimpään puotiin ja nautiskelkaa englantilaisista humputuksista ja runsaasta rönsyilyistä.

Lehti siis tarttui kotimatkalla kun poikkesin huvin ja urheilun vuoksi paikallisen Euromarketin sipulivalikoimia tiirailemaan. Jotenkin sössin syksyn sipulitilaukset ja nyt olenkin ottanut kömmähdyksestä vaarin ja tutkaillut paikallisia valikoimia. Ja jotain on myös karttunut salaiseen sipulivarastooni, joka on muuten pilkkopimeässä makuukammarin kaapissa.

Sadekin oli taas käynyt vierailulla ja pisarat kilvan sädehtivät ihanan unikon terälehdillä.

Ja akilleijan - aina vaan postaan yhä uudelleen ja uudelleen näitä akilleijan lehtiä, jotka ovat takuulla kulmakunnan komeimmat. Miten täydellinen muodostuminen.

Sarjassamme klassisia väriyhdistelmiä. Tuoksuhohdekukka ja punatähkä

Siinä missä akilleijojen lehtien muodostus on silmiä hivelevää tai törmäkukan siemenkota räjäyttää tajunnan hienostuneisuudellaan niin kelloköynnöksen nuput saavat polvet notkahtamaan alta ja langistumaan polvilleen niiden häikäisevän kauneuden edessä.

Vaaleanpunaisen kärhön siemenkota on kuin itse jöröjukan kuontalo

Syysleimu kukkia porskuttaa täyttä häkää. Ja siementilauksia otetaan vastaan edelleen tuonne sähköpostin puolelle. Kyllä syksykin on melko taivaallista, jos vaan ehtii nauttia kaikista pikku yksityiskohdista valoisaan aikaan, mutta juukeli sentään kun pimeys on taas muuttanut nukkumaanmenoajat niin aikaiseen. klo 21.00 krooh pyyh

29.8.07

Posti toi yllätyksen

Posti toi tänään ihanan yllätyksen. Nimittäin Villinpihan Sannilta oli tullut kirje ja valloittavan kutkuttavia siemeniä, jos jotakin sorttia. Kiitokset suuret siis Sannille. Kirje sai hitusen myös vauhtia omiin siemenpussituksiimme ja innoissamme löysimme vielä 1/3 pikarillista tuoksuhohdekukkien siemeniä. Ne ovat muuten niin upean tuoksuisia, että tekisi mieli koko ajan vain nuuhkia niiden tuoksua.

Viikonvaihteessa on edessä melkoiset taimitalkoot. Perunkoisot saavat kyytiä ja pääsevät tunkioon tekeytymään ja niiden tilalle laittelemme himalajantyräkkejä, punahattuja ja törmäkukkia.

Viimeiset ruusut kukkivat tyystiin kirvattomina ja uhkeina.

Pikku-unikoiden siemenkotia on valtaisasti

Kiulukkatalkoot ovat myös edessä. Pitänee keräillä muhkeita kiulukoita ensikesän aurinko- ja kukkajuhlia varten, josko niitä vaikka siellä tarvittaisiin korujen tekemiseen.

Myös mustaseljan marjat rupeavat saamaan punaa poskilleen. Näistä saisi ilmeisestikin keitettyä mehuakin, mutta luulen, että keräilen myös näitä noihin koruihin.

Huisku-unikko on ottanut syksyn saapuessa viimeiset kasvupyrähdykset ja kohta päästään mitä ilmeisemmin ihailemaan sen vaatimatonta kukintaa. Onnellisia ja antoisia siementenkeruu hetkiä kaikille lukijoille

28.8.07

siemenkodat avautuvat

Viimoiset unikot kukkivat ja ampiaiset kartuttavat talvivarastojaan

Kelloköynnökset eivät juuri koskaan ehdi kukkimaan, vaikka siemenet on laitettu jo maaliskuussa. Nyt kuitenkin on ilmaantunut yksi nuppu

Perunkoison siemenkota muistuttaa suuresti kelloköynnöksen nuppuja

ja risiinien siemenet ovat kypsymässä

Unikoiden siementen lentoaukot ovat avautuneet, joten onneksi ehtivät vielä kypsymään. Pönttöajatus on riistäytynyt käsistä ja luvassa on 60cm x 60cm pohjamitoiltaan oleva muistorakennus edesmenneille kirjekyyhkyillemme. Rakennelma pohjautuu 1238 - 1263 rakennetun Pyhän Sofian kirkon lounaispuolen muotoihin ja molemmille sivustoille tulee polvistuneet kuningattaret. Joten ei sitten pienintäkään haisua milloin sittemmin pöntöstä linnunruokintasysteemiksi muuttunut jättirakennelma valmistuu. Vähän nuo miehet jo pyyhkivät hikeä otsaltaan nähdessään suunnitelmat.

27.8.07

Syksy on saapunut

Syyskylmyys hiipii luihin ja ytimiin. Olin puolikahdeksalta piipahtamassa pikimmiten puutarhassa, jossa koleus oli kouriin tuntuvaa. Kuvaamaankaan ei pystynyt kuin paikoin ilman salamaa. Enää ei voi paljain varpain tepastella pitkin nurmikkoa vaan on syytä kietoutua lämpimään huopaan hiippaillessaan ovesta ulos. Kävimme kirjastossa lainailemassa kaikkea arkkitehtuurin historiaan ja puutarhoihin liittyvää. Ajatuksen puutarhan suhteen siintävät jo tammikuun alkuun, jolloin laitan latva-artisokat itämään. Ja helmikuun aurinkoon, jolloin olohuoneen valtaa purkkiarmeija ja lukuisat kylvökset.

Pönttöoperaatio aloitetaan varmaankin viikonvaihteessa tehtailemalla mittasuhteiltaan oikeanlaisia pönttöaihioita. Joita sitten pikkuhiljaa päästään tuunailemaan mitä kutkuttavimmiksi.

Lehmuskujanpaikalla velloo suuret vesimassat. Täytynee pohtia tuota syys ja talvimärkyyttä vielä tällä alueella.

26.8.07

Kippis ja kurnauskis

Siementä pukkaa ihan valtavasti - tai aiemmin en ehkä ole viitsinyt kerätä niitä niin suurella antaumuksella kuin nyt. Tänään lypsin Helenium Waltraut sekä Helenium puberleum Autumn Lollipop hohdekukkien pehkoista siemeniä. Kummastakin tuollainen pikarin alaosallinen ja vielä jäi kypsymäänkin melkoisesti. Oppineitten kukistakin sain jonkinmoisen saaliin. Nyt taasen sataa, joten seuraava keruu on sitten ilmojen kuivettua. Mariaj:lle kävin tuolla The Woodpecker Cottage:ssa kommentoimassakin linnunpönttöinnostuksen tarttumisesta ja nyt on ukko ylipuhuttu ja pitäisi aloittaa arkkitehtuurin historiaan pohjautuva pönttökokeilusarjan työstäminen Ugh, että pitääkin aina innostua liikaa. Honkkarista pitää huomenna kipaista hakemassa oikein kuviosaha, jotta kokeilut onnistuisivat. Ensimmäinen pönttö sijoitetaan luumulehdon komistukseksi, joten nyt pitää tavoittaa luumulehdon syvin olemus ja henki. Mutta siis siemeniä edelleen tarjolla

25.8.07

Lisää hullutuksia ja siemeniä myös

Päivän on ollut niin eriskummallinen monessakin suhteessa. Eilinen, edellispäivä ja vielä aamukin ollaan siivottu heikkopäisinä koirankasvattajan vierailua varten. Lääh puuh jopa saatiin ikkunatkin pestyä. Näkevät edes kahvipöydästä ulos. Aaamu siis meni koirajuttujen merkeissä. Halusivat ilmeisesti tulla katsomaan tupajumi Armasta, jonka kauppakirjaa tehdessä olemme vannoneet, että kolmeen näyttelyyn viedään. Koiruus on kohta puoliin 1½ ja arvatenkin ei olla oltu yhdessäkään. Huokaus. No vierailu meni mainiosti ja saimme taas vuoden lisäaikaa. Sitten meinattiin ukon kanssa ruveta pihahommiin oikein urakalla, mutta edellisöisen ukkösmyräkän jäljiltä oli niin märkää ettei sitten voitukkaan. Joten jäljelle jäi pienimuotoiset kokeilut ja Amazonin kirjaviidakkoon sukeltaminen. Entisten kahden kirjan sijaan löysin kahdeksan varteen otettavaa kirjaa. Perikatohan tällaisista päivistä koituu. Toki yhtään en vielä ole tilannut. Tässä siis kärki nelikko, joista pitänee jokunen hankkia vielä tämän syksyn aikana.

Ja tässä seuraavat neljä kutkuttavaa kirjaa.

Puutarhassakin on toki tullut käyskenneltyä sen verran, että perhosten sijaan löydettiin tämmöinen. Kuparikuoriainen - melkoisen komea turilas vaan olikin

Punahatut viehättivät tätäkin otusta

Sitten kerättiin siemeniä - unikoita (vaalean keltaisia), kurhon siemeniä, valkoisten ritarinkannusten. Puutarhaan jäi vielä notkumaan valtavasti palavanrakkauden ja vaaleanpunaisten akilleijojen sekä perukoisojen siemeniä. Tuotapikaa rupeavat varmaan muutkin siemenet kypsymään. Joten nyt sitten vaan tilauksia päälle tuonne sähköpostiin. Hitsin paljon tulee myös noitten punahattujen, sinipallo-ohdakkeiden ja sinipiikkiputkien siemeniä. Laittelen siemeniä postiin sitten kun kaikki ovat siementäneet.

Suloiset pikku laventelit kukkivat maksaruohojen kupeessa

Ja vanha käytöstä poistettu alumiinikattila on omiaan laventelipehkon ruukkuna.

Ja tässä tämän päivän kummallisia kokeiluja. Juurtumaan laitettuja letitettyjä koripajuja. Ajattelin josko saisin muutaman kototekoisen lettipuun. Ei kylläkään harmavinta haisuakaan mihin näitä laittaisin kasvamaan, mutta kolme näitä toistaiseksi on.

24.8.07

Perhosia

Puutarhan perhosin haluan kiitellä Kukkii Kukkiin Eijaa saamastani tunnustuksesta. Ensimmäisenä tuntematon, mutta komea perhonen. Etsin nimiä oikein hyönteiskirjan kanssa kun en rehellisesti sanoen tunnista muuta kuin sitruunaperhosen.

Punahatut ovat tunnettuja perhoskukkia ja niimpä erilaisten perhosten kirjo oli jonkinmoinen niitä bongaillessani. Tässä neitoperho ihanine täplineen

Nokkosperhosia tuntui olevan eniten. Usein jopa muutama saman kukan kimpussa

Herukkaperhonen piti vain silmänräpäyksen siipiään auki.

Ja amiraali kiersi kukkaa kuin kissa kuumaa puuroa.

Syyssyreenin tuoksuista nautiskeli likaisten vesien asukki kuhnurikärpänen

Mustaselja Black Lace oikoi pitsimäisiä lehtiään luumulehdossa. Viime yönä ukkosti oikein kunnolla ja vesi suorastaan lainehti vieläkin yön jäljiltä puutarhassa. Taisi juuri istutettu selja nauttia maan kosteudesta

Pensaskärhö on puhjennut uudelleen kukkaan

Tammiunikko venyy venymistää ja nyt pituutta on melkein metrin verran ja kukinto on kovasti tekeillään.

Puutarhani aarre - paksut ja mehevät komeamaksaruohot, jotka kirtävät tuuheana reunuksena kukkapenkkejä

Ehdottomasti kauneimmät lehdet on amurinviinillä
Vähän kuin viidakossa.