31.8.07

Hortenssiavillitys

Yht äkkisesti on iskenyt hirvittävä hortenssiavillitys. Pahimmoilleen kun ei muitakan villityksiä ole edes saatu alulle. No kuitenkin tuo englantilainen lehtipahanen esitteli niin hekumallisia hortenssioita, että vantterampikin lankeaa ne nähdessään. Siis kokeellisuus kutkuttaa. Maan PH:lla pelatessahan saa vaikutettua hortenssioiden kukinnon väriin. Hapan maa saa hortenssioiden värin muuttumaan sinisen suuntaan ja emäksinen maa tuottaa punaisia hortenssioita. Siis varsin kutkuttavaa olisi ajatus hortenssia laboratoriosta, jossa kokeilisi, mitä niistä saakaan irti. Ehkäpä joudun laittamaan hortenssioita tuohon lehmustuuliaidanteen taka-alalle. Sitten joskus. Onkos kellään kokemuksia noista hortenssioista?

Kartutin salaistasipulikätköäni myös muutamalla Honkkarin sipulilla. Nuo vihreä vaaleanpunaiset olivat ihania. Melko tarkkana saa olla esim Honkkarissakin oli tyyliin 10€ / 5 pussia, mutta sipuleita olikin pusseissa vaan 6 - 7 kpl.

Sää oli näin aurinkoinen ja tartuin ystävääni poikamispoloista Reinoa kaulasta ja annoin niin sanotusti palaa luumulehdossa. Koska rahtasimme kaikki ylijäämätaimet luumulehtoon istutusta varten, mutta sateet olivat edesauttaneet hirvittävän pikkisika-armeijan maasta työntymisessä. No eihän siinä muu auttanut kuin Reino. Mutta kuten arvata saattaa (kömmin tyytyväisenä unten maille, koska oli niin julmettu päänsärky ja kun heräsin niin) hirvittävä kaatosade huuhtoi myrkytykseni sen sileän tien. Ugh, että pitääkin olla niin huono tuuri

Risiineitä tilaankin ensi vuonna paripussillista. Kukkapenkin komistuksiksi

Takana häämöttää sateenvarjojalavani tai oikeammin riippajalava

Risiinien jättilehtien kätköistä löytyi kukkiva isotähtiputki

Huomenna pikkutaimet pääsevät vihdoinkin maihin

Lampaankorvat kurottautuvat pehmeinä betonikaukalon laidoille

9 kommenttia:

ANSKUN PIHA kirjoitti...

Minuakin houkuttaa noi hortensiat! Ne ilmeisesti paleltuu talvisin, mutta kasvaa sitten taas uudelleen. Sulla on jo hyvä sipulivarasto, mulla ei ole vielä mitään hankittuna. Minäkin olen tänään saanut kylvettyä perennoja, päivällä oli aika lämmintä mutta nyt illalla tosi kylmää. Yritin säälittävästi suojata syyshohdekukkiani, ei se oikein onnistunut.

jori kirjoitti...

Heips Ansku - Mietin sitä että onnistuisiko tuo hortenssioden kukkien värin muutos esim. mustialanhortenssialla tai jollain muutta kestävämmällä. Olin juuri ulkona istuttamassa tyräkkejä ja maa oli vähän niin kuin jäässä ja sormet niin kohmeessa, että saavuin sulattelemaan itseäni tänne koneelle.

Inkivääri kirjoitti...

Ilmeisesti vain jalohortensiat reagoivat siihen happamuuteen, muistelen. On sinulla noita pikkutaimia mahdottomasti - tiedätkös mitä kaikkea siellä onkaan?;)
Minulle käy aina niin, että laput häviävät - koirat ja kanat lähinnä pitävät siitä huolen - tai sitten itse uskon muistavani mitä olen laittanut enkä sitten tietty muistakaan...

jori kirjoitti...

Tuija - Voipi olla. Ainakin jalohortenssioiden ostolipukkeessa on yleensä asiasta mainittu. Mutta hitsin komeita värisävyjä niistä ainakin saa irti. Meillä ei edes liputeta taimia vaan yritetään epätoivoisesti muistaa mikä on mikin ja arvaahan siinä sitten kuinka käy. Onneksi nyt oli vain neljää eri sorttia taimia niin niitä erotti ikään kuin ulkonäön perusteella (luullakseni);)

quu kirjoitti...

Miun sipulikätköni on salainen siksi, ettei perheenjäsenet näe miten paljon niitä kotiutuu ;)

Ihania sipulilöytöjä olet tehnyt - varsinkin sen oranssi on erittäin kestävä ja kaunis. Yksi lemppareistani!

Onko sinulla syyshohdekukan siemeniä miten paljon jäljellä? Ajattelin josko koittaisin kasvattaa, kun ostotaimet ei talvehdi.. =/

jori kirjoitti...

Heips Quu - no samasta syystä oma sipulikätkönikin on salainen. Syyshohdekukkien siemeniä on aivan hirmuisesti, joten saat niitä ilman muuta.Muuten tuo sinun kauneimmaksi julistamasi unikko on myös ollut meidän puutarhan kaunein.

ANSKUN PIHA kirjoitti...

Mustilan, kuutamo, syys ym. hortensioille ei kannata kokeilla kalkkia laittaa tai käy huonosti. Mutta nämä uudet endles summer tai sinnepäin hortensiat kestävät kyllä, huonommin vaan sitten talvea...

quu kirjoitti...

Jori, jännä nähdä millaisia Violetan lapsista tuleekaan. :) Pioniunikot tahtoivat kaatuilla, mutta Violetta pysyi tukevasti pystyssä eli sopivan kerrottu.

Sammakko kirjoitti...

Olipa hauska tuo kukkapurkkikuva! Noinko suunnittelet kukkapenkin? Hyvä idea!

Hortensiat ovat ihania, niitä kasvaisi minun kukkatarhassani heti, jos minulla sellainen olisi (=unelmia...).