31.7.07

Ensi kesän puutarhajuhlia suunnitellessa

Koska ilma on sitä luokkaa, että koirankin saa väkipakolla kantaa ulos niin päädyimme käyttämään päivän mietiskellen tulevia puutarhajuhlia. Olemme saaneet idean moisiin juhlallisuuksiin Englantilaisista Country Living ja Glorian Antiikki lehdistä. Oikeastaan ensin saatiin kuningasidea ryhtyä hankkimaan joka kuukausi yksi kukkakahvikuppi vanha sellainen ja sitten vasta saimme idean kutsua suvun nuorimmaiset puutarhajuhliin. Nopen laskutoimituksen mukaan tarvitsisimme 20 erilaista kukkakahvikuppia ensi kesäksi, joten joudumme hankkimaan kaksi kuppia kuukaudessa.

Tällaisia kukertavia lähdimme metsästämään Salon suurkirppikseltä ja loppujen lopuksi päädyimme Aarnion rahaliikkeeseen, josta löysimme sinisen vanhan Arabian kupin ja tuon keltaisen kylläkin löysimme kirppikseltä.

Ja tällaisia ihania leivoksia pitää olla myös tarjolla. Njam. Nyt ollaan muuten yhdessä lasten kanssa koulittu suurin osa itäneistä taimista. Jouduimme jättämään ruukut kasvihuoneeseen, koska ulkosalla on aivan liian märkää. Ja nyt pitänee kääriytyä filtin sisään lueskelemaan vanhoja lehtiä ja unelmoimaan kesäjuhlista.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten kauniin kuvakollaasin olet tehnyt ja ihana tuo sininen kahvikuppipari! Kyllä nyt kelpaa juhlia odotella!

jori kirjoitti...

Heips, kuvakollaaseja on mahdottoman helppo ja mukava tehdä Googlen ilmaisella Picasa ohjelmalla. Kannattaa ehdottomasti kokeilla. Sininen kahvikuppi oli minustakin viehättävä ja siinä on jotain sellaista isoäidin tunnelmaa, jota metsästä noihin kuppeihin. Ja oli muuten hyvä nautiskella kahviakin, kokeilin nimittäin ensitöikseni kotiin päästyäni.

Sanna Tallgren kirjoitti...

Hei, mie olen aina valmis keräilemään vaikka mitä!! Just ollaan siivottu noita luokkia ja heitetty pois kaikkea rojua, joten tilaa on ja kahvikupit on pieniä. Mitäs jos jollain sattuis olemaan vaikka useampia samanlaisia kuppeja tai jos löytää kirppikseltä kaksi ehjää paria. Niitä voisi vaihtaa?!
Minulla nyt vain sattuisi olemaan useita sinisiä samalla kuviolla kuin tuo keltainen tuossa :)

Puutarhakahviastiastohan pitää olla, sellainen jota käytetään vain kesällä ja vain puutarhassa! Ja ehdottomasti sellainen, että kaikki kupit on erilaisia. Vuosien päästä voi pitää vaikka sadan hengen juhlat!!MITEN LOISTAVA IDEA!

jori kirjoitti...

Sanni loistoidea tuo vahtaminenkin. Meillä on näet noita keltasia kaksi ja varmuuden vuoksi ostin noita sinisiäkin kaksi. Ja tosiaan tavoitteena on, että jokaisella juhlijalla on erilainen kuppi. Vähän niin kuin liisa ihmemassa juhlat. Sitten sellaisia kukkakangas katoksia ja viirinauhoja, leivoksia, kukkia, poreilevaa limunaadia....

Sanna Tallgren kirjoitti...

Laitan kuvia omistani myöhemmin, kunhan ehdin... Käyn myös kirppiksellä, koska on pakko :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana ajatus ylipäätään kerätä tommosia kuppeja... Mulla tuskin tulee juhlia, mutta taidanpa alkaa katella mökille hauskaa tunnelmallista kuppisarjaa käytettäväksi nykyisten persoonattomien savimukien tilalta kun on enemmän väkeä koolla. Ja vaikka kun yksin tahdon elää vähän hienompia hetkiä...

Anonyymi kirjoitti...

Sannin vaihtari-idea on hyvä! Minäkin olen kaikenlaisen krääsän (lue: omin silmin nähtynä kauniin) keräilijä. Onko tämä puutarhaihmisille ominainen piirre? Harmi, että en ole kuppipareja älynnyt kerätä! Taidanpa myös lähteä kirpparille...