24.7.07

Melkoista sadetta

Sade on riepotellut unikkoni aivan räätyneen oloisiksi. Vaikka ei sateesta liioin meillä päin ole ollutkaan haittaa. Maa on vieläkin pinnan alta melko kuivahkoa, joten kasvit kyllä vielä nautiskelevat sateesta. Lämpöä vaan saisi hieman enemmän olla.

Amurinviini, unikot, risiinit, tähkäesikko sun muut hortenssiat ovat täyttäneet jo alkukesästä tekemämme muurin liepeet.

Mummilta tuodut kasvit ovat virkontuneet kummasti pehmoisessa sateessa päästyään ruukkuihin juurtumaan.

Kärhö on alottanut uudelleen kukintansa. Raukka asustelee linnunpöntön lentoreitin varrella on aivan yltä päältä aina linnunjätöksissä.

Siemenkota-aihiotkin näyttävät vallan komeilta

Muurin valu onnistui pikkuisessa sateessa vallan mainiosti ja kohta puoliin saadaan yläpiha siistittyä laudoista ja muusta romppeesta

Uusi allan kapenee rajusti toiseen päähän ja on muutoinkin edellistä aavistuksen kapeampi ja lyhyempi

Ja tässä taas muutama kuva Kuopion mummilan pihasta. Oivallinen sadevedenkeruujärjestelmä. Eli tämän kuvan myötä haastankin teidät armon lukijat esittelemään omia sadevedenkeruujärjestelmiänne, tunkioitanne sekä vadelmatukirakenteita. Oma sadevesijärjestelmä on vielä suunnitteluasteella ja toistaiseksi tämä papan oivallinen ratkaisu tuntuu houkuttelevimmalta
Mutta mistä tallaisia tynnyreitä mahtaa löytää. Kävin tänään Salossa Etolassa ja siellä ei ainakaan ollut tällaisia harmaita tynnyreitä. Meillä sadevesi kerätään nimittäin pääsisäänkäynnin vierestä, jolloin tämä harmaa olisi aika hyvä väri.

2 kommenttia:

quu kirjoitti...

EP:llä meillä on suuret astiat joka nurkalla, mutta kun ne ovat täynnä niin loput vedet menee valitettavasti hukkaan. Ajatuksena olisi, että sitten joskus menisi putket lammikkoon, mikä keräisi sadevedet talteen ja loput valuisi ojaan. Aina saa unelmoida ;)

Täällä Oulussa ei tule vettä pihalle ollenkaan, eikä viitsi olohuoneen poikki vetää letkua joten teimme seuraavasti:

Yläkerran pesutiloista menee seinän viertä pitkin letku parvekkeelle jossa on iso saavi. Täytämme saavin n. kerran viikossa ja saavista vesi menee omalla painollaan alakertaan.

Tosin letkussa ei ole painetta ollenkaan, mutta hyvä keino silti kun vesi on lämpimämpää kuin vesijohtovesi yleensä. Lisäksi parvekkeella pidän pikkutaimia joten hyvä olla lämmintä vettä lähellä.

Millainen lämpötila siellä sitten on? Täällä huitelee +20 astetta joka päivä. Tänään tuli vettä ihan kaatamalla, kuten aisaa. Koskaan nähnyt noin rankkaa sadetta. Isä sanoi samaa 300km päässä.

jori kirjoitti...

Kiitokset Quu sadevesiselvityksestäsi. Täällä on lämpötilat huidellut 13 - 17 C tietämillä ja jopa eilen kun tultiin mökiltä näimme kun kasvihuoneita lämmitettiin