29.5.07

Luumulehto naurattaa kaikkia, mutta nyt se on kovaa vauhtia valmistumassa

Kuolanpionin nuput aukeavat hiljalleen. Vielä keskustan keltaisuus ei näy, mutta terälehdet oikovat jo itseään.

Lämpimät sateet ja 28C helle ovat pistäneet vauhtia kasvuun ja sisääntulomme näyttää nyt tältä.


Tänään töissä taasen leuhkisin luumulehdollani ja kollegoilla oli niin hauskaa, että olivat tikahtua nauruun. Mutta tuumasta toimeen. Nyt maa on kertaalleen jyrsitty ja suurin osa rikkakasveista on nyhdetty. Nyt tätä pidetään jonkin aikaa kesantona ja rakennellaan reunusta pienistä maakivistä. Tuossa kuvassa oikeassa reunassa oranssin lapion ja kahden kiven mötikän välimaastoissa on siniluumu sinikka, joka on vielä kovin vaatimaton. Mutta kohtapuoliin kaveriksi hankitaan reilunkokoisia keltaluumuja.


Tässä luumulehdon rajausta kivipolulla. Tämä on semmoinen alkuluonnos reunuksesta, mutta viikon päästä nähdään miten on edistynyt


Ja taas tämä pensas, jota en sitten millään tunnista. nyt nuo nuput ovat venyneet pituutta ja kohtapuoliin ensimmäiset kukat aukeilevat


Kasvihuoneen tukahduttavassa kuumuudessa ihanaiseni on ruvennut kukkimaan


Tässä ykkös lempparini japanintatar. Meillä kun savi on kittiä, niin ei leviä sitten senttiäkään mihinkään suuntaan istutusalueeltaan.

5 kommenttia:

Mari L kirjoitti...

Eihän tuo tunnistamaton pensas vaan ole niinkin "yksinkertainen" kuin kuusama, rusokuusama?
Vähän kyllä hankala sanoa..

jori kirjoitti...

Pitänee katsahtaa jostain kirjasesta. Olen nimittäin likimain varma, että pensas on jokin muu. Koska minulla on tosi iso rusokuusama ja näitä on kolme. Mokomat tuppaavat paleltua talvella tai sitten ovat epäsuotuisassa maassa. Kukat kyllä muistuttavat kuusaman kukkia, mutta ovat minusta isompia. Mysteeripensaita suorastaan

jori kirjoitti...

Hei googletin vielä tuon rusokuusaman. Tässä on torvimaisemmat ja suuremmat kukat. Ja ledetkin ovat jotenkin erilaiset. Tuo mokoma kännykkä on niin huono, että kuvakin on melko tuhru. Kiitokset kuitenkin avustuksesta, josko tämä saataisiin jotenkin haarukoitua

ANSKUN PIHA kirjoitti...

Huh, teillä on ollut tosi kuumaa. Sama juttu täällä että kaikki kasvaa hyvin. Meillä kun on hyvin kuiva paikka niin sopii hyvin, ei tarvi murehtia kastelua vielä.
Onko se japanintatar sellanen joka kasvaa tosi korkeaksi, yli kaksimetriseksi? Hieno kiviaidan alku sulla Mä olen kerran yrittänyt sellaista, mutta meni hermot ja kivetkin loppui kesken. Ei siitä mitään tullut.

jori kirjoitti...

Ansku - tuo japanintatar on hirmuinen kasvaja. Kasvaa kesässä yli kaksimetriseksi komeaksi kasvustoksi. Ja on vähän muutoinkin eksoottisen näköinen. Nuo maakivet on vähän meidän heiniä. niitä on jo vuosia rahdattu paikasta toiseen ja rajattu, pengerretty sun muuta. Vieressä on nimittäin hiekkakuoppia, joista niitä voi käydä hakemassa ja ihan luvalla.