4.5.07

Koiran kanssa postissa ja aamukierros kuuraisella pihamaalla

Lähdimme aamulla koiran kanssa postiin ennen kuin muut olivat heränneet ja pohdiskelin heräteostoksena hankkimani mukuraharmaalepän Alnus incana i cibberosa sijoituspaikkaa. Toki pihamaan ollessa toivottomat 8000 neliötä niin paikkoja piisaa. Lopulta päädyin kuitenkin pihan sisääntuloon, pitkän pitkään penkkiin, joka on täynnä punahattuja. Penkistä pitää ensin poistaa muutama lintujen mukanaan tuoma terttuselja, mitkä muuten täällä meilläpäin tuntuvat leviävän jostakin ihmeestä ihan riesaksi asti.

Postinhakureissun jälkeen kiersimme pihaa ja tutkailimme uusia aluevaltauksia. Sisääntulorinteen kolmion mallinen penkki on kevään ykkös ruokkoomuksen kohde. Rinteen alapuolen ovat valloittaneet vanhasta mummilasta tuotu saksankurjenmiekka sekä viheliäiset valkojuuri, leskenlehti ja kumppanit. Kunhan saadaan tilattua kuorma multaa, niin alaosa kaivetaan ylös ja kunnostetaan. Vielä ei ole tarkkaa suunnitelmaa mitä siihen sitten laitettaisiin, mutta luullakseni rinteen yläpuolen säännöllisyys saisi jatkua myös alapuolelle. Ylhäältä penkkiä reunustaa komeamaksaruoho rivistö, sipearinpallo-ohdake rivistö, suikeroalpi ja jättipoimulehdet.



Kääpiö vuorimännyt ovat saavuttaneet jo lähes metrin korkeuden ja niiden jatkeena olevat hurmehappomarjat ovat jo melkeimpä lehdessä. Hurmehappomarjaa olen ajatellut levittää myös pation reunamille tuulensuojaksi uusien riippajalavien seuraksi.


Palavarakkauskin oli aivan kuurassa vielä seitsemältä

Ja täällä pihan ja talon yläpuolella odottaa melkoinen urakka. Rinteessä olevan suikeroalpin sekaan on päässyt jos jonkinmoista rikkaruohoa pesiytymään. Ja keijuruusurivistö kuvan vasemmassa reunassa on villintynyt siihen malliin, että rinne pitänee perustaa uudelleen. Mutta nyt aamutoimiin ja Somerolle. Voipi olla, että pitää piipahtaa myös Someron eeerittäin hyvässä multasormessa.

Ei kommentteja: