11.5.07

Kultapiiskujen varjelua ja kaivuu hommia

Multaa odotellessa on hyvää aikaa hyödyntää liikenevä aika kaivuutöihin. Suurten mäntyjen läheisyydessä oleva penkki lähellä sisääntuloa on tyystiin riistäytynyt. Paikalla kasvaa kultapiiskua, suikeroalpia, komeaa maksaruohoa sekä kurjenmiekkoja, ompahan penkissä yksi leveä kompassikukkakin. Siitä ei ole vielä juurikaan ideaa minkälaiseksi alue laitetaan, mutta mullanvaihtoa on pakko suorittaa. Ehkäpä tähän tulee kauan himoitsemani riippapihlaja komeamaksaruohojen ja elvyytettyjen rönsyalpien seuralaiseksi.

Tässä kaivuutyön aloittelua. Penkin reunassa on muinoin ollut kivillä reunustettu oja sadevesille, mutta rankkasateet ovat tukonneet ojan maa-aineksilla ja hiekalla, joten kaivamme ojan tyystiin auki.

Tässä päivän tuotoksia. Kiveä ympäröivät kultapiiskut vietiin kasvihuoneeseen varttumaan. Vaikkeivät kultapiiskut mitään järin upeita olekkaan, mutta niillä on erityistä tunnearvoa. Ne ovat nimittäin lähtöisin edesmenneeltä mammaltani ja siten saavat komistaa jatkossakin kiven reunamia.

Lapset olivat superapulaisia ja istuttivat kultapiiskuja sitä mukaa kun kitkin niiden juuripaakkuja valkojuurista ja muista viheliäisistä rikkaruohoista. Nyt piiskut saavat vankistua jakamisen jälkeen rauhassa kasvihuoneella.

2 kommenttia:

Sanna Tallgren kirjoitti...

Näyttää aikas hienolta sinullakin. Aiemman postauksen taimivalikoimat ovat oikein houkuttavia. Tilasin jotain Kauppilasta, mutta harmi kun on niin pitkä matka.

jori kirjoitti...

Kauppila on kyllä yli herkullinen paikka, onneksi meiltäkin on sinne matkaa sentään 60 km, niin ei palkka heti ensipäivinä hupene.