30.9.07

Syystrimmeröintiä ja taimien istutusta

Mittari näyttää + 20C ja ulkona on ettenkö sanoisi suorastaan läkähdyttävän kuuma. Tänään pistettiin pitkästä aikaa hihat heilumaan ja kitkettiin älähtäneet unikot tunkioon, istutettiin loput ruukkuihin unohtuneet pikku taimet, siivottiin autotalli, josta muuten löytyi kaksi keinutuolia, kaksi sohvaa, kaksi nojatuolia, neljä keittiön tuolia, keittiön pöytä, lasipöytä, ym. ym. huonekaluja sun muuta tilpehööriä. Joten aikamoisia hamstereita taidetaan olla. Toki autot eivät ole koskaan moiseen talliin mahtuneet kuin kerran ihan kokeilumielessä.

Sitten huitaisin trimmerillä sisääntulorinteen, mikä on kärsinyt kaameasta villiintymisestä. Eli ongelma-alue on noiden kahden maksaruohoreunuksen väliin jäävä alue, johon kurjenmiekkojen sekaan on iskeytynyt rönsyleinikki ja juolavehnä aivan toivottomasti. Tämä rinne saa keväällä nauttia poikamies Reinon seurasta ja sitten tilannetta katsotaan uudelleen.

Laventelipehkot kukkivat vasten keltaista onnenpensasta. Pikkiriikkinen syyskärpänenkin on päässyt kuvaan

Laventeleja pitää laittaa ensi keväänä runsaammanpuoleisesti kasvamaan ja tutkia niiden talvenkestävyyttä.

Patiolta vietiin jo kesäkalusteet myös autotalliin ja niiden takaa paljastui vuorikaunokki. Syksyn ollessa näin lämmin kukat ryhtyvät kilvan kukkimaan uudelleen.

Hontelon varjossa kasvaneen vuorikaunokin terälehdet ovat huomattavasti aistikkaammat kuin kesäisten vuorikaunokkien

Unikonkodat ovat yksiä ehdottomia lempparejani. Tunkioon lähteneistä unikoista nuorimmaisemme leikkasi ahkeraan sekatööreillä kotia talteen

Siinä missä vuorikaunokki, palavarakkaus ja harmaakäenkukka ovat aloittaneet uuden kukinnan on myös sormustinkukka tehnyt samoin. Kita ammottaen kastehelmiä ja pörröiset karvat ojollaan sormustinkukka suorastaan säteilee kauneuttaan.

Nyt kun kelloköynnöksen vaiheita on seurattu tiiviisti aina ensi nupuista lähtien pitänee myös viime hetket taltioida. Kelloköynnös on varistanut terälehtensä ja valmistautuu siemenkotavaiheeseen

Ei ihme, että Teresa Moorhausenkin painokankaissa on tuollaisia purppuraanvivahtavien punertavanviolettien ja rusehtavien yhdistelmiä. Jos kellokukan nuppu ja kukka ovat olleet hurmaavat niin on myös tämä siemenkotavaihe

11 kommenttia:

Villin pihan Sanna kirjoitti...

No heip! Meilläkin oli vähän samanlaista intoa tänään. Ilma on kuin syysmorsian, milloinhan se kipakoituu? Sinulle tulee tuo lehti aina aiemmin. Minä en ole vielä sitä saanut, mutta nytpä tiedän, että tulossa on. Minäkin aina ostelen noita ihania sisustuslehtiä enkä sitten raaski heittää niitä pois. Kohta on vintti täynnä lehtiä. Lepakoitakin siellä on. Heh! Olen joskus kuullut, että jollain "on lepakoita vintillä",vähän samaan sävyyn kun sanotaan, ettei hissi kulje ihan ylös asti. Noh, mulla on lepakoit, oikeesti:) Nyt tämä kommentti riistäytyi tavan sekavaksi, lähden nukkumaan...

Inkivääri kirjoitti...

Kylläpä onkin siistiä ja kaunista. Kiitos muuten vastauksestasi tuolla Villillä pihalla - se Westers onkin ollut haaveissa vierailukohteena:)

Anonyymi kirjoitti...

Tuo maksaruohoreunus on upea ja sopii niin hyvin siihen portaiden viereen!
Ai, laitoitte pikkutaimet maahan. Osaisitko neuvoa, mitä minun pitäisi tehdä unelmatädykkeen minitaimien kanssa? Ne ovat niin pikkuruiset, että vain sirkkalehdet ovat näkyvissä.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, minulla on samanlaisia sirkkalehtitaimia?? Miten sinulla on tuo aika asetuksissa, kun näyttää, että olisin ed. kommentin jättänyt puoliltapäivin, vaikka kello oli n. 23 :) ?
Aiotko muuten tilata niitä Parkerin taimia? Että on houkuttelevat Echinaceat!

Anonyymi kirjoitti...

Syysterveiset taas täältä linnanraunio saarelta. Upeaa että laventelit kasvaa noin kauniiksi. En ole itse niiden kanssa koskaan onnistunut ja sekös harmittaa. Hyvää syksyn jatkoa!

jori kirjoitti...

Sanni ja Kuusirannan emäntä nyt vaan kipin kapin maihin laittamaan niitä taimiloisia. Eipä se haittaa vaikka olisivatkin pikkiriikkisiä. Paremmin talvesta kuitenkin maassa selviävät kuin purkeissa. Ja tervetuloa myös Signe tänne piipahtelemaan

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ohjeesta, lähden siis viikonloppuna kipin-kapin pistämään niitä maahan :)

Haastan sinut jälleen tehtävää tekemään, katsoisitko blogistani.

Anonyymi kirjoitti...

Taas mie! Ei ne siellä Parkerilla myy kuin Britteihin! Pitääkö siis matkustaa paikan päälle ja sitten tunkea matkalaukku täyteen juurakoita! Olis edes joku tuttu joka asuis jossain kunnon maassa, missä myydän kunnon kasveja!!! Sehän vois sitten käydä niitä ostamassa ja meille postittelemassa :))

jori kirjoitti...

Ei oo totta Sanni, juuri kun oon kuolannu noita Parkerin juttuja. Byääh. Ja Kuusirannan emäntä (aika topakka aloitus vai mitä?) Niin pahan tehtävän laitoit, että hikikarpalot tipahtavat

catzgarden kirjoitti...

Hi -

I love your pictures - and I wish I knew what your purple flower is - it's very, very beautiful!

Thanks for sharing all your wonderful pics - you have a great site.

catzgarden

jori kirjoitti...

It`s Kelloköynnös eli 'Cobaea scandens'