Aamu kuudelta koiran kanssa tepastellessani postiin pehmeä syysilma sulki meidät sisäänsä. Ilma oli pehmeää ja yhtään ääniä ei kantautunut mistään - oli hiljaista. Tällaisina syysaamuina sitä jotenkin voi tuntea ympäröivän maaseudun rauhan ja levollisuuden. Ehkäpä juuri tästä syystä sitä on hakeutunut joskus tänne umpi maalle. Kelloköynnös, jonka edesottamuksia tässä on seurailtu on siis väriltään violetti. Pikkuhiljaa tuo väri on hiipinyt terälehtien suonistoon ja saapa nähdä syveneekö väri vielä. Nyt kellököynnös on hemaisevimmillaan, juuri sellaisena mitä olen odottanutkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti