13.6.07

Onni asuu puutarhan kätköissä

Olin tänään yhdessä lasten kanssa rakentamassa näyttelyä Vasion Perinnemäelle. Paikka oli kukkupäällä vuosisadan alun maatalousvempaimia, maamoottoreita, pärehöyliä sun muuta tykötarvetta. Ja mietin mintä onni muodostuu? Onni on fyysistä työtä, touhua, aherrusta ja yhdessäoloa - sitä onni ainakin minusta on. Joutilaisuus ei siis ollen kuulu laisinkaan unielmienipuutarhaan. Vaan se, että saa työntää kädet multaan, aistia eri maalajien tunnun, kaivaa kuoppia, huolehtia, kärrätä multaa, kitkeä ja istuttaa. Olla mukana muutoksessa, mikä puutarhassa on jatkuvasti läsnä. Siispä lähdin toteuttamaan unelmaani ja touhuamaan puutarhaani. Tässä muuten yksi onneni tyyssija viiden neliön varjo ja sen vehreys.

Ja täällä ihanaiseni on vihdoinkin avautunut. Tuo majesteettinen Varjolilja, Lilium martagon, jota jo John Parkinson viljeli puutarhassaan 1629. Yleisesti ottaenkin näitä kaunokaisia viljeltiin 1600-luvun puutarhoissa. Ei ihme, että renessanssin maalaustaide kuuluu yksiin suosikeihini.

Tässä lähikuvaa juuri avautuneesta kukasta

Samoin tässä

Ja komeuteni kohti taivasta kuvattuna

Rikkojen kitkentä, uuden maan kärräys, kanankakka ja kastelu ovat saaneet melkoista runsautta aikaan. Alppipiikkiputki on karannut kurhojen sekaan mustamarjaseljan alle

Halailevia siemenkotia, jotka takaavat taimiomavaraisuutta taas ensivuoteen

Tähkäesikko on päässyt piikkiaralian juurelle

Valkoisen pensaskärhön nuppusatoa. Pensaskärhöt olivat -30% alennuksella Kauppilassa ja tarttui oitis matkaan

Viiruhelpi kasvaa ja voi hyvin. Komeamaksaruohokin on paikoin yltänyt ällistyttävään 60 cm korkeuteen

Puutarhassa voi myös makoilla ja kuvailla. Tässä keväällä ensitöikseni perustamaa magnoliapenkkiä

Keskellä polku, joka johtaa keskelle kukkapenkkiä. Etualalla leopardinkukka

Ja tätä riensin kiireellä laittelemaan suoraan töistä päästyni. Muuri on lähestulkoon valmis, enää muutama maakivi muurin päätyyn ja se on kunnossa. Etualalla ruusuorapihlajani, jonka juurella kasvaa tulikuusamaa. Sitten seuraa hurmehappomarja, katsura, neidonhiuspuu, piikkiaralia, pensaskärhö, amurinviini, mantsurianjalopähkinä ja kirjolehtikanukka. Tämä on varsinainen aarresaareni ja kokeilujeni tyyssija.

Ja lopuksi pihamme viattomin ja ylväin kaunokainen siemenkotineen. Valkoinen akilleija, jonka lehdet ovat täydellisesti muodostuneet.

2 kommenttia:

ANSKUN PIHA kirjoitti...

Upeita erikoisia kasveja sulla ja niin vihreää!!! Nyt on niin kiirettä pihalla ettei oikein malta täällä blogeilla käydä päivittäin. Tykkään kovasti noista sun kivireunuksista!

jori kirjoitti...

Kiitokset Ansku. Kiviä on viereisellä hiekkakuopalla yllin kyllin, joten ne ovat olleet aika luonteva rakennusmateriaali näin suurella pihalla.