16.6.07

Monetin innoittamana pihatöissä

Monetin kirjan innoittamana olen kunnostanut yläpihamme aidannetta. Samalla pohdiskelin myös metallikaarirakenteita muurikivimuurin luokse. Kaaret voisi teetättää ehkäpä paikallisen AKK:n metallipuolella ja maalata tumman harmaiksi. Vähän niin kuin sellaisia kaaria kuin Monetin krassikujalla. No pitänee vielä mietiskellä. Alapihan ruusuaidanteessa tosiaan on kahta eri ruusua. Edellinen löytämäni kukka oli kertaamaton ja tänään löytämäni kerrattu.

Keijuruusussakin oli yksi kukka auenneena

Palavarakkauskin uskaltautui avaamaan ensimmäisen kukkansa, ei se mörkö niin paha tainnutkaan olla

Yläpihan keijuruusuaidannetta raivatessani löysin ruusupehkon uumenista nupuillaan olevan liljan. Tämä on joku vanha maatiaislilja, jota kasvoi lapsuudenkotini ikkunan alla. Pitänee pelastaa hieman parempaan paikkaan

Kasvihuoneelta vuorostaan löysin tälläisia pikkiriikisiä taimia. keväällähän kylvin liudan menneiden vuosien siemeniä ja epäilen tämän olevan Tammi- l. huisku-unikko.

Mustamarjaseljan kukinto on aluillaan

Samoin nauhusten

Tässä vihdoinkin talon takana sijaitsevaa yläpihaa, jota en liiemmin ole toistaiseksi esitellyt. Tässä salaiset rappuset villintyneeseen piha-alueeseen, jossa sijaitsee lasten arkeologiset kaivaukset, leikkimökki, erinäisiä majoja ja salainen pikkumetsä vanhoine kanatarhoineen ja hiekkakuoppineen.

Keijuruusuaidanne on etualalla, sinisten ruukkujen kohdalla on portaat ja kauimmaisena Komea onnenpensas sekä lumipalloheisi

Sama aidanne kuvattuna toisesta suunnasta. Pihan tasoeroja on aikoinaan tasattu vanhoilla kivijalkakivillä, joita naapuri oli viemässä maankaatopaikalle.

Tänäkeväänä kunnostamani keltainen penkki aivan sisääntulon vierellä on pikkuhiljaa vankistunut, vaikka vettä kaipaisikin armotta.

Ei kommentteja: