Viikko on taas hurahtanut vauhdilla ja mummilan vehreä, sateinen ja täyteläinen puutarha huumannut. Harmi vain kun koko viikon sataa lotkotti niin, etten päässyt kuvaamaan. Mutta sen voin vannoa, että vaaleanpunertavat jättiunikot sateessa keikkuvine kukkineen olivat vertaansa vailla aivan kuin etupihan varjossa viihtyvät hostat upeine uurteisine lehtineen ja pikku kalliot, joita reunustaa ihmeen ihanat sormustinkukka, lehtoängelmä, akilleija ja salkoruusureunukset. Sade on toki ollut kauan kaivattu ja nyt meilläkin vihdoinkin sataa. Kotosalla piti ensi töikseen kierrellä puutarhassa ihmettelemässä mitä kaikkea viikko saakaan aikaan. Paras oli ehkä kuitenkin postilaatikossa, nimittäin The English Garden lehti oli vihdoin saapunut. Ensimmäinen numero on nimittäin kadonnut jäljettömiin ja olen lankoja pitkin syöksenyt tulta postinjakajan huolimattomuudesta. Mutta nyt pitkä ja harras odottelu palkittiin. WOW mitä pihoja. Kuopiossa kävin eräänä päivänä myös kirjakaupassa ja matkaan tarttui alennuskorista Eeva Ruoffin Puutarhataiteen helmiä, mikä on muuteen ollut kerrassaan herkkua luettavaa. Postauksen otsikkokin, minkä otin myös tuonne lyhykäiseen blogin kuvaukseenikin on suoraan kirjasta. Italiassa sijaitsevan Bomarzon Pyhän lehdon kiveen on nimittäin hakattu vanhalla italialla tuo teksti, jonka arvellaan olevan avain koko puutarhan ymmärtämiseen. Taitaa näet olla avain myös meidän puutarhaan.
Väriyhdistelmien ehdoton kuningatar. Alhaalla jo kuihtuneiden kukkien ruskea yhdistettynä vaaleanpunaiseen ja keltavihreään Wow, sitten oranssi saapuu ruskean tilalle ja lopuksi vielä nupuillaan olevien kukkien roosa yhdistettynä tummempiin suoniin. Huh huh.
Siispä ei syyttä suotta ole suotu neljän kuvan kavalkaadi kaunosielullemme.
Tässä viipyilevän kukinnon vaihe. Avonaisesta ikkunasta kantautuu kottikärryjen kitinä ja nyt pitänee kiirehtiä auttamaan miesväkeä tuon uuden istutusalueen laitossa.
Vähän pitää kuitenkin vielä hehkuttaa. Taisin muuten edellisessä postauksessa arvioida tuon marskinliljan korkeuden hieman yläkanttiin.
Reissussa olessamme on pation viereisen kukkapenkin liljan väri varmentunut syvän punaiseksi.
Limevihreä oppineittenkukkakin on availlut nuppujaan poissa olessamme.
Samoin valkoinen ritarinkannus, joita on levittäytyneenä ympäri pihamaata.
Tässä sulhanen ja morsian. Tummanpuhuva liljan nuppu ja valkea ritarinkannus
Ja lopuksi tuon quun innoittamana muutama yhdistelmä bongaus. Yksi suosikkejani on viiruhelpi + keltakirjokanukka
Ja hurmehappomarjan tummaa taustaa vasten jättipoimulehti, hopenharmaanvihreä alppipiikkiputki sekä suuret ja selkeät japanintataren lehdet. Ja nyt hopulla ulos pihatöihin.
Aamuinen kello 5 herätys on hieman verottanut olotilaa, mutta oppilaitoksemme jurtta saatiin kuin saatiikin kunnialla pystytettyä Kemiön Sagalundiin. Paikalle kokoontui sankoin joukoin kansallispukuihin sonnustautunutta väkeä ja jurtta toimi musiikkitehtaana. Jurtan pystytyksessä on aina se jokin oma hohtonsa ja ihailua se toki saikin osakseen. Eihän Suomessa näin komeita jurttia ole kuin yhden käden sormilla laskettava lukumäärä.
Jurttaan mahtuu noin 50 henkeä ja tunnelma sisällä on melkoisen harras. Aika pysähtyy. Jurtta mukailee alkuperäisiä Mongolialaisia asumuksia on valmistettu tuoreesta puusta perinteisin menetelmin. Seinäristikot ja etenkin kattorakenne tekevät siitä erityisen taidokkaan ja suorastaan himoitun.
Tässä jurtan kattorakennetta. Sisällä voi polttaa vaikka nuotiota, jos tarve vaatii.
Sisäseiniä komistaa hevoshuovutetut huovat.
Sagalundissa on myös muutoin vireä ja kiehtova miljöö kaikkinen kasvimaineen, istutuksineen ja museorakennuksineen. Tässä pikkupuutarhureita odotteleva puutarhakärrykavalkaadi.
Istutukset huokuvat menneen ajan tuntua ja jokainen kasvi on huolella kyltitetty.
Kukkapenkistä löytyi kiehtova ja eriskummallinen kukka, jota en tunnistanut. Lehdet olivat harmaan nukan peitossa ja kukka tuollainen aniliiniin vivahtava.
Puutarhavajan sisäänkäynti on suorastaan hurmaava.
Kasvihuoneessa odotti yllätys.
Valtava lehmä jalustalla rikkaruohoviidakon keskellä. Hmmm.
