12.8.07
Trooppinen ilmasto saa läkähtymään
11.8.07
Ukkoylijumalan vesihanat auki
aamu seitsemältä ilma oli varsin raskas ja hiippailin kameran kanssa puutarhaan kuten tavallista. Tummat pilvet ottivat haltuunsa muutamassa minuutissa taivaan, ilma pimeni pimenemistään ja yhtäkkiä olin keskellä melkoista mylläkkää.
Vesihanat aukenivat ja rutikuivaksi ehtinyt maa sai taas vilvoittavaa vettä niskaansa.
Yhtä nopeaan kuin rajuilma oli ennättänyt paikalle se oli myös tipotiessään. Vaaleanpunainen kärhö on alkanut kukkimaan ja kasvutahti on muutoinkin kohentunut
Ja tässä vielä yksi eilisistä löydöistäni. Kohta voinee pitää jo pienimuotoiset ns. ideointipuutarhajuhlat, kun kuppeja on kertynyt jo toistakymmentä. Mummonaika on yhtäkkisesti noussut taasen sisustuslehtiinkin, liekö johtua siitä, että kiinnittää siihen enemmän huomiota vai onko sille taasen tilausta? Mutta se on vissi, että aavistuksen yleelliseltä tuntuu siemailla kahvia kaikessa rauhassa vanhoista eriparikupeista, olen nimittäin koekäyttänyt kuppeja. Antoisia kahvihetkiä myös teille lukijat. Kahvikuppihumputus on taas iskenyt
uidapulikoimme välillä piipahtaen Somerniemen torilla ja väliin syöden aina ilta viiteen asti, jolloin päätimme lähteä kohti koti konnuja.
Kyllä oli mökillä hyvät humalat. Huussipolun varressa kituliaat humalat olivat saaneet ilmeisesti alkukesän sateista puhtia kasvaa ja rehottivat pitkin poikin aidanseipäistä tehtyä aidanpätkää
Neidonkurjenpolvi kukkii uskollisesti yhä jo toista kuukautta
Somerniementori on ihmeellinen paikka. Keskellä ei mitään on ihmisiä, tohinaa ja touhua vaikka muille jakaa joka lauantai aamu. Vilkkaimpina päivinä kävijöitä on 4000 - 6000 ja torimyyjiä n. 200 l. ihan pikkiriikkisestä happeningista ei siis ole kyse. Torilla on kummallisen vangitseva tunnelma ja välistä on hyvä piipahtaa rentoutumassa tai metsästämässä kahvikupposia.
Torimyyjiä ja kojua on jokalähtöön, Arabian vanhojen kahvikuppien hinnat vaihtelivat 40€ - 1€ ja tein erityislöytöjä nimenomaan 1-3€ kuppien joukosta. Kuppeja tarttui tällä kertaa mukaan 4kpl ja tuossa tuo Intoilija yksi päivä huomauttelikin, että näinköhän jää hankinnat kahteen kuppiin per kuukausi, kuten oli mennyt vahingossa tokaisemaan.
Tässä siis ensimmäinen. Eriparia oleva kuppi ja tassi. Kupissa pinkit ja kullatut koristeet ja pohjassa Arabian leima. Aika suloinen
Ja tässä päivän hurmaavin löytö, myös arabian vanhaa tuotantoa. Violetit kukkakoristeet kupin sisällä ja eritoten tassissa. Kupissa on valitettavasti pikkiriikkinen särö, mutta puutarhajuhlilla ei pidä takertua turhiin pikkuseikkoihin, sitäpaitsi myyjänä ollut vanhahko mieshenkilö oli varsin avulias ja mukava ja etsi pahvilaatikosta kupille oikea tassin ja samalla muuten kertoi, että nykyään aika moni havittelee itselleen eriparikuppeja.
Kyllä oli mökillä hyvät humalat. Huussipolun varressa kituliaat humalat olivat saaneet ilmeisesti alkukesän sateista puhtia kasvaa ja rehottivat pitkin poikin aidanseipäistä tehtyä aidanpätkää
Neidonkurjenpolvi kukkii uskollisesti yhä jo toista kuukautta
Torimyyjiä ja kojua on jokalähtöön, Arabian vanhojen kahvikuppien hinnat vaihtelivat 40€ - 1€ ja tein erityislöytöjä nimenomaan 1-3€ kuppien joukosta. Kuppeja tarttui tällä kertaa mukaan 4kpl ja tuossa tuo Intoilija yksi päivä huomauttelikin, että näinköhän jää hankinnat kahteen kuppiin per kuukausi, kuten oli mennyt vahingossa tokaisemaan.
Tässä siis ensimmäinen. Eriparia oleva kuppi ja tassi. Kupissa pinkit ja kullatut koristeet ja pohjassa Arabian leima. Aika suloinen
Ja tässä päivän hurmaavin löytö, myös arabian vanhaa tuotantoa. Violetit kukkakoristeet kupin sisällä ja eritoten tassissa. Kupissa on valitettavasti pikkiriikkinen särö, mutta puutarhajuhlilla ei pidä takertua turhiin pikkuseikkoihin, sitäpaitsi myyjänä ollut vanhahko mieshenkilö oli varsin avulias ja mukava ja etsi pahvilaatikosta kupille oikea tassin ja samalla muuten kertoi, että nykyään aika moni havittelee itselleen eriparikuppeja. 10.8.07
+ 32 C lääh puuh
Ei saa valittaa, mutta + 32 on aavistuksen kuuma kuolevaiselle. Suuntaamme kohtapuoliin möksälle pulikoimaan, mutta sitä ennen on pakko häivyttää nuo rytökuvat alemmas. Punahattuja on kukassa monta sataa. Ja perhosia liitelee siellä täällä.
Poikamies Reino kävi vierailulla ja pisti matalaksi pahimmat l. pyykinkuivaustelineen alusen, tuuliaidanteen reunat ja luumulehdon rytöt.
Törmäkukan siemenkota on mielettömän upea, en koskaan en siis kertakaikkisesti ikinä väsy ihailemasta sen muotoja, värejä, herkkyyttä ja nerokkuutta.
Oppineittenkukat porskuttavat täydessä kukassa jo toista kuukautta ja tällä yksilöllä on komea kukkaseppel päässään.9.8.07
Totuus on tarua ihmeellisempää eli kuinka nurkat pääsivätkään remaumaan?
1. Sisääntuloistutuksen villiintyminen ja sitkeiden rikkaruohojen leviäminen
8.8.07
Marylle, Mealle ja pikku prinssille ja tietysti muillekin lukijoille
Kuusirannanemännän haasteeseen pihan koristus, ainut sellainen, mutta sitäkin ihanampi. Agaave, sulotar ruukku ja ihanat pioniunikot.------------------------------------------------------------------------------------------------
Tässä Marylta, Mealta ja Pikkuprinssiltä saamani merkki, jonka haluan tietysti ojentaa eteenpäin.Sanni - Ihanat pionit, superihana puutarha ja hullutuksiin mukaan heittäytyminen
Kre l Kuusirannanemäntä - kahvikuppihupsutteluun hurahtaminen, kadehdittavan komea vierasmaja ja viehättävä metsäpiha
Tässä lopuksi kaikille hupsuille hupsuttelijoille ja muuten vain lapsenmielisille ihana kesäkruunu, sininen taivas, kesähelle, taustalla häämöttävät punahatut ja risiini ja kuppi mustaa kuumaa kahvia kesän kunniaksi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




