Kuin kohtalon ivaa, juuri kun Jaska taivastelee blogipäitysteni vilkautta, kuin salama kirkkaalta taivaalta palvelinyhteydet katkesivat eilen ja oli tyystin ilman nettiyhteyksiä. Nyt sitten taasen postausta kahden päivän edestä. Varjoliljojani en voi olla ihailematta päivittäin. Niiden muoto, ylväys, väriyhdistelmien herkullisuus - njam.
Keväällä Kauppilasta hankkimani unikko availee nuppuaan. Väri on mitä hurmaavin. Tästä ainakin taidan saada siemeniä ja uusia pieniä taimia ensivuodelle.
Tulikuusamat ovat kotiutuneet ja aloittaneet nuppusateensa. Kohta muuripenger loistaa oranssina, terrakotan väristä taloa vasten.
Puutarhassa ehkäpä parasta on juuri se, että kukin voi nähdä tarhan sellaisena kuin haluaa. Väliin ihmiset, jotka eivät niin piittaa puutarha-asioista nostavat esiin mm. ovatko nämä rikkaruohoja, miksen kitke niitä pois hiekoitukselta. Mutta nämähän ovat jumalallisia tulikukkia, jotka ovat salaa rosvonneet tilaa itselleen ja pehmentävät hiekoituksen ja istutusten välistä rajapintaa.
Viimepäivien keijunruusupehkon harvennus on antanut potkua myös sen siimeksessä asustaville liljoille. Kohta nuo oranssiset kukat aukeavat. Olisivatkohan nämä tiikerililjoja. Hmmm. Ei harmavinta aavistustakaan.
Tässä suurin nuppu, joka voi jo aueta kenties huomenna.
Kukkapenkissä asusteleva pikkisipuli on tehnyt liudan pikkuisia poikasia kehtoonsa
Pensaskärhön kukkasade on melkoinen. Monetin kirjasta lueskelin kuinka puutarhurit joka vuosi tukivat pensaskärhöt. Pitänee siis kaupunkireissulla hommata tuki, jottei tuuli katko ihanaista kärhöäni. Kärhöt ovat metsien kasveja ja vaatisivat juurilleen varjoa, joten muutama heikkovointinen kärhö taitanee kärsiä juuriston paahteisuudesta. Pitänee myös tämä asia korjata pikimmiten ja kokeilla josko se lisäisi kärhöjen elinvoimaa.
Marskinliljan kukkatähkä kasvaa pikkuhiljaa ja enää en suinkaan olekkaan varma, että tämä olisi valkoinen himalajan marskinlilja, josta kaikki vuodet olen haaveillut. Mutta pian nähdään mitä noista nupuista oikein aukeaa.
Keijuruusu on voimistunut kanakakka ja vesi annoksistaan. Lehdet ovat tummenneet ja nuppuja on kaikkialla
Suruaika lähestyy. Taitaa olla aika jättää hyvästit tuolle niin ihanalle riippahernepuulleni, jota vuosia olen niin hellästi ja taiten hoitanut. 200 km/h vauhtia lähtevä golfpallo kun iskeytyi niin syvälle runkoon, että haavasuojistakaan ei tainnut olla riittäviä apuja. Tämä on siis miesten tekosia ja nyt on julistettu lyöntikielto yläpihalle. Nyyh.
Kuolanpionin rehevät lehdet lepäilevät yläpihan pengertä vasten ja tekevät tunnelman vehreäksi.
Kuin kohtalon ivaa, juuri kun Jaska taivastelee blogipäitysteni vilkautta, kuin salama kirkkaalta taivaalta palvelinyhteydet katkesivat eilen ja oli tyystin ilman nettiyhteyksiä. Nyt sitten taasen postausta kahden päivän edestä. Varjoliljojani en voi olla ihailematta päivittäin. Niiden muoto, ylväys, väriyhdistelmien herkullisuus - njam.
Keväällä Kauppilasta hankkimani unikko availee nuppuaan. Väri on mitä hurmaavin. Tästä ainakin taidan saada siemeniä ja uusia pieniä taimia ensivuodelle.
Tulikuusamat ovat kotiutuneet ja aloittaneet nuppusateensa. Kohta muuripenger loistaa oranssina, terrakotan väristä taloa vasten.
Puutarhassa ehkäpä parasta on juuri se, että kukin voi nähdä tarhan sellaisena kuin haluaa. Väliin ihmiset, jotka eivät niin piittaa puutarha-asioista nostavat esiin mm. ovatko nämä rikkaruohoja, miksen kitke niitä pois hiekoitukselta. Mutta nämähän ovat jumalallisia tulikukkia, jotka ovat salaa rosvonneet tilaa itselleen ja pehmentävät hiekoituksen ja istutusten välistä rajapintaa.
Viimepäivien keijunruusupehkon harvennus on antanut potkua myös sen siimeksessä asustaville liljoille. Kohta nuo oranssiset kukat aukeavat. Olisivatkohan nämä tiikerililjoja. Hmmm. Ei harmavinta aavistustakaan.
Tässä suurin nuppu, joka voi jo aueta kenties huomenna.
Kukkapenkissä asusteleva pikkisipuli on tehnyt liudan pikkuisia poikasia kehtoonsa
Pensaskärhön kukkasade on melkoinen. Monetin kirjasta lueskelin kuinka puutarhurit joka vuosi tukivat pensaskärhöt. Pitänee siis kaupunkireissulla hommata tuki, jottei tuuli katko ihanaista kärhöäni. Kärhöt ovat metsien kasveja ja vaatisivat juurilleen varjoa, joten muutama heikkovointinen kärhö taitanee kärsiä juuriston paahteisuudesta. Pitänee myös tämä asia korjata pikimmiten ja kokeilla josko se lisäisi kärhöjen elinvoimaa.
Marskinliljan kukkatähkä kasvaa pikkuhiljaa ja enää en suinkaan olekkaan varma, että tämä olisi valkoinen himalajan marskinlilja, josta kaikki vuodet olen haaveillut. Mutta pian nähdään mitä noista nupuista oikein aukeaa.
Keijuruusu on voimistunut kanakakka ja vesi annoksistaan. Lehdet ovat tummenneet ja nuppuja on kaikkialla
Kuolanpionin rehevät lehdet lepäilevät yläpihan pengertä vasten ja tekevät tunnelman vehreäksi. 
1 kommentti:
Minäkin olen antanut tulikukille vapauden kukkia siellä täällä. Piristää, kun kaikki ei ole niin suunniteltua. :)
Lähetä kommentti