Muistan kuin eilisen päivän, kun olimme ajelemassa Kemiössä ja huomasin valloittavan Lupiinipuskan tienpientareella. Vaadin pysäyttämään auton ja menin paljain käsin tonkimaan juurakkoa irti maasta. Tuntui kuin olisin saanut piikin käteeni ja kappas autoon päästyäni kädessäni oli kaksi pientä reikää ja kättäni jomotti turkasesti. Ei muuta kuin autoa kohti terveyskeskusta ja katsahtamaan oliko kyy napannut tonkiessani juurakkoa. Terveyskeskukseen päästyämme, lääkäri totesi, että kyseessä oli jokin muu kuin kyynpurema. Onneksi. Siitä lähtien tuo viheliäinen ja kiehtova lupiini on asustanut pihallamme. Viime vuonna kitkin sitä melkoisesti ja nyt olen vihdoin päättänyt, että ensi kesää se ei enää näe. Joten ikuistan tuon salakavalasti tilaa ahnivan lupiinin nyt viimeistä kertaa.
Ajuruoho on sinnitellyt vuodesta toiseen paahteisessa rinteessä ja kukkii nyt vallan kovin.
Edellisenä äitienpäivänäni saamani lasten itse kasvattama malva on säilynyt talvesta loistokunnossa ja kasvattelee pation nurkkauksessa kovasti jo kukka-aihiota.
Valkoinen ritarinkannus on myös viittä vaille kukkavaiheessa
Tyräkkini ihanaiseni näyttää kukittuaan näin viehkeältä. Tyräkkivalikoimaani aion ensitilassa kartuttaa himalajantyräkillä.
Ojanpenkkaita tallustellessani heinikosta pilkisteli villiruusun kukkia. Näitä tämmöisiä kukkii lähes jokaisen hiekkatien varressa täälläpäin.
Ja tässä toinen villiruusu pihastamme. Tämä on alkujaan lapsuudenkotini rappujen pielestä, jossa joka kesä kirva-armeija oli ruusu raukan kiusana. Nyt ei kirvat kiusaa, vaikka ruusu näyttääkin vähän rytöttyneeltä. Mutta hyvin se silti mahtuu pihan laitamille juhannusruusujen seuraan.
Muistan kuin eilisen päivän, kun olimme ajelemassa Kemiössä ja huomasin valloittavan Lupiinipuskan tienpientareella. Vaadin pysäyttämään auton ja menin paljain käsin tonkimaan juurakkoa irti maasta. Tuntui kuin olisin saanut piikin käteeni ja kappas autoon päästyäni kädessäni oli kaksi pientä reikää ja kättäni jomotti turkasesti. Ei muuta kuin autoa kohti terveyskeskusta ja katsahtamaan oliko kyy napannut tonkiessani juurakkoa. Terveyskeskukseen päästyämme, lääkäri totesi, että kyseessä oli jokin muu kuin kyynpurema. Onneksi. Siitä lähtien tuo viheliäinen ja kiehtova lupiini on asustanut pihallamme. Viime vuonna kitkin sitä melkoisesti ja nyt olen vihdoin päättänyt, että ensi kesää se ei enää näe. Joten ikuistan tuon salakavalasti tilaa ahnivan lupiinin nyt viimeistä kertaa.
Ajuruoho on sinnitellyt vuodesta toiseen paahteisessa rinteessä ja kukkii nyt vallan kovin.
Edellisenä äitienpäivänäni saamani lasten itse kasvattama malva on säilynyt talvesta loistokunnossa ja kasvattelee pation nurkkauksessa kovasti jo kukka-aihiota.
Valkoinen ritarinkannus on myös viittä vaille kukkavaiheessa
Tyräkkini ihanaiseni näyttää kukittuaan näin viehkeältä. Tyräkkivalikoimaani aion ensitilassa kartuttaa himalajantyräkillä.
Ojanpenkkaita tallustellessani heinikosta pilkisteli villiruusun kukkia. Näitä tämmöisiä kukkii lähes jokaisen hiekkatien varressa täälläpäin.
Ja tässä toinen villiruusu pihastamme. Tämä on alkujaan lapsuudenkotini rappujen pielestä, jossa joka kesä kirva-armeija oli ruusu raukan kiusana. Nyt ei kirvat kiusaa, vaikka ruusu näyttääkin vähän rytöttyneeltä. Mutta hyvin se silti mahtuu pihan laitamille juhannusruusujen seuraan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti