31.7.07

Ensi kesän puutarhajuhlia suunnitellessa

Koska ilma on sitä luokkaa, että koirankin saa väkipakolla kantaa ulos niin päädyimme käyttämään päivän mietiskellen tulevia puutarhajuhlia. Olemme saaneet idean moisiin juhlallisuuksiin Englantilaisista Country Living ja Glorian Antiikki lehdistä. Oikeastaan ensin saatiin kuningasidea ryhtyä hankkimaan joka kuukausi yksi kukkakahvikuppi vanha sellainen ja sitten vasta saimme idean kutsua suvun nuorimmaiset puutarhajuhliin. Nopen laskutoimituksen mukaan tarvitsisimme 20 erilaista kukkakahvikuppia ensi kesäksi, joten joudumme hankkimaan kaksi kuppia kuukaudessa.

Tällaisia kukertavia lähdimme metsästämään Salon suurkirppikseltä ja loppujen lopuksi päädyimme Aarnion rahaliikkeeseen, josta löysimme sinisen vanhan Arabian kupin ja tuon keltaisen kylläkin löysimme kirppikseltä.

Ja tällaisia ihania leivoksia pitää olla myös tarjolla. Njam. Nyt ollaan muuten yhdessä lasten kanssa koulittu suurin osa itäneistä taimista. Jouduimme jättämään ruukut kasvihuoneeseen, koska ulkosalla on aivan liian märkää. Ja nyt pitänee kääriytyä filtin sisään lueskelemaan vanhoja lehtiä ja unelmoimaan kesäjuhlista.

30.7.07

Leopardi kukkii

Tänään piipahdin pitkästä aikaa töissä ja oltiin yhdessä kollegan kanssa tutkailemassa uutta tulostinta. Sellaisin tuloksin, että pitänee piipahtaa vielä toinenkin kerta ennen perjantain koulutusta. Sitten piipaa vauhtia mökille vielä raivaamaan eilisiä jälkiä. Ajattelin, että tänään ei juurikaan ole syytä postauksiin, mutta erehdyin pahemman kerran. Nimittäin keväällä Kauppilasta hankkimamme Leopardinkukka, Belamcamda chinensis oli yllättäen ruvennut kukkimaan.

Kukka on varsin pieni, mutta sitäkin kiehtovamman oloinen

Samoin monta päivää odottamamme päivänlilja Cool it oli myös avannut jumalallisen kukkasensa.

Scabiosa näyttää päivä päivältä suloisemmalta

Kesäkuun alussa kylvetyt tammi- l. huisku-unikot ovat venähtäneet melkoisesti komeamaksaruohojen katveessa.

Keltaista pallurasadetta. Tänään on muuten sataaripsinyt pitkin päivää ja sadevettä on keräilty saaveihin melko mojovasti. Teimme myös nuorimmaisemme kanssa päätöksen, että talven aikana käymme joka kuukausi kerran vanhantavarankaupassa ja hankimme yhden jumalallisen kukkakahvikupin kuukaudessa. Ensi kesänä pidetään sitten puutarhakahvikutsut kera eriparikuppien ja vanhimmainen voi hankkia samalla jännittävää luettavaa.

29.7.07

Pienet kesäjuhlat ja lisää yllätyksiä

Tänään oli mökillä pienimuotoiset kesä- & sukujuhlat. Paikalle oli kokoontunut kolmisenkymmentä juhlijaa herkuttelemaan ja rupattelemaan. Juhlien jälkeen kun pesin hurjaa määrää astioita koneessa kotosalla nuorimmaisemme puuhasteli täyttä päätä puutarhassa. Ja toi melkoisen yllätyksen sisälle. Ruusuhelminauhat. Ensi sunnuntaina on miehen puolen suvun sukujuhlat Ikaalisissa ja nämä helmet on tarkoitettu juhliin. Oolalaadii. Mitenköhän saan nämä hurmaavat helmet säilymään juhliin asti näin hemaisevina. Mutta niin hurmaavat ovat, että olo on kuin prinsessalla näitä sovitellessa.

Kotona piti myös tehdä pieni puutarhakierros. Odottelemme kovasti näet päivänlilja Cool it:n kukintaa. Nuput ovat päivä päivältä suuremmat ja suuremmat, mutta kukka antoi vieläkin odottaa. Mutta Törmäkukka sen sijaan oli avannut ensimmäiset kukkansa. Kesäjuhlilla tätini, joka on innokas mehiläistarhuri kertoi, että on tulossa mielettömän hyvä hunajavuosi, koska kukkia on niin valtaisasti.

Oppineittenkukasta oli kasvanut jättiläisversio. Aika hurmaava tämäkin. Näitä on pakko saada ensi vuonna lisää.

Tumma pioni leputteli kukkaansa punertavan, sileäksihioutuneen kiven päällä ja näytti suorastaan runolliselta.

Nyt oli myös auennut vaaleanpunaisen sekoitussarjan unikot

28.7.07

Suuri yllätys

Puolilta päivin pojat lähtivät yllätys yllätys golfaamaan ja me naisissa lähdimme mökille. Kesän kunniaksi laittelimme taasen nurkkia kuntoon ja löytyipä muutama keltasienikin. Palattuamme kotii yllätys oli melkoinen pojat olivat nimittäin saapuneet ja ahertaneet yläpihan altaan kimpussa. Laudoitukset oli purettu ja kuljetettu kasvihuoneeseen odottamaan mahdollisia uusia projekteja ja multaa oli kärrätty. Pääsin jopa mallailemaan mummilta saamiani taimia uuteen istutusaltaaseen.

Tässä samainen allas kuvattuna toiselta suunnalta

Ja tietysti pienoinen lähiotos. Ihana yllätys kerrassaan

Toinen malvoista on piristynyt ruukussa silmin nähden ja tämän ainakin ajattelin laittaa tuohon uuteen alueeseen


Toinen yllätys oli sellainen kun olen hinkunut agavejen alle tolppia. No johan miekkoset olivat tehneet koevedoksen 350mm sadevesiviemäriputkeen ja valaneet pienen tolpan alun. Ei hullumpi. Nyt vain pitää saada pidemmät tällaiset tolpat, jotta nousevat hitusen esiin kasvillisuuden keskeltä.

Samalla kun sovittelin agaveeruukkua tolpan nokkaan niin vierestä löytyi vaalenpunainen kärhö kukassa. Tämä on sitten ensimmäinen tämän keväällä hankkimani kärhön kukka.

Toinenkin tämän keväinen kärhö kukkii luumulehdossa kietoutuneena siniluumu sinikan ympärille.

Pojat ovat myös eilen jyrsineet luumulehdon ja huonoimpien kohtien maata paranneltiin turpeella ja nurmisilpulla. Vielä hiekat on kärräämättä, mutta luumulehdon sentään jo erottaa rikkaruohojen raivauksen jälkeen.


Tuossa vielä uutta silppua tämän päiväisen leikkuun jäljiltä.

27.7.07

Liljojen kukintaa

Nuorimmaisemme välttämättä haluama päivänlilja on avannut kukkasensa. Ja komeahan tämä toden totta on. Väriyhdistelmä on kerrassaan valloittava ja liljat täynnä nuppuja.

Päivänliljat laitettiin yläpihan altaaseen ja maa päivänliljan ympäriltä on vielä aivan mulloksella.

Myös bonanza on aloittanut kukintansa. Röyhytatar on levittäytynyt niin muhkeaksi, että kukka pitää kaikaa esiin röyhytatarpuskasta ennen kuin sen näkee. Nämä pitänee siirtää vähän väljemmille vesille.

Punatähkät ovat myös avautuneet keltaisen penkin lomassa

Ostin keväällä muutaman punatähkän multasormesta kun olivat niin muhkean näköisiä taimia ja nyt ne antavat pienen oman säväyksensä muutoin niin keltaiseen penkkiin.

Sisääntulon vieressä oleva istutusalue on hirmuisen rehevä ja muhkea

Maksaruohot leveilevät ja unikot ovat kasvaneet komeasti entisten rönsyalpien paikalla

Punahattuja, punahattuja ja punahattuja. Mutta perhosia ei ole vielä näkynyt

Eilisilta ja tämä aamu on vimmatusti kitketty luumulehtoa ja sieltä kaiken rytöttymän keskeltä löytyi neilikka. Tämmöistäkään en laisinkaan mistanut meillä olevankaan.

Tässä luumulehto kitkennän jäljiltä. Bensakanisteri ja rikkaruohoämpäri värjostavat nyt kärhön juuristoa, kun metriset ohdakkeet on kitketty. Tänään miesväki jyrsii tämän lehdon ja maata parannellaan ruohosilpulla, hiekalla, kompostilla ja turpeella. Sen jälkeen lehtomaata kesannoidaan ja jyrsitään säännöllisesti ja ehkäpä joudutaan vielä tuohon Reinoonkin (kuten Villinpihan Sanni Roundupia nimittää) turvautumaan.

26.7.07

Auringon sateet hellivat jalleen

Aurinko hellii jälleen puutarhaamme. sateiden jälkeen lämpömittari on kivunnut auringossa jopa 30C. Kasvun kohina melkein kuuluu korvissa. Summer wine päivänlilja on ahkeraan kukkinut ja nauttii selvästikin lämpimästä kelistä.

Piikkiaralia on vankistunut ja komistunut risiinien seurassa

Tuliköynnöskuusama on kasvatellut nuppuja ja on aloittanut kukinnan

Tuliköynnöskuusaman nuppuja

Tässä puutarhamme upein väriuhdistelmä. Tummanpuhuva unikko risiinien katveessa. Auringonpaisteessa risiinien lehdissä on häivähdys oranssia

Muutkin unikot ovat avautuneet ja kukat kasvaneet päivä päivältä suuremmiksi. Onneksi aikoinaan tuli tupellettua ja vahingossa tilattua kaikkia unikoita tuplapussit, joten keväällä saan lisää näitä.

Maksaruohonkin kukat sädehtivät kiven kolossa.

25.7.07

Ooo la laa

Tänään on ollut huisketta ja hulinaan niin, ettei juurikaan olla puutarhaan ehditty. Ollaan nimittäin oltu laittelemassa mökkiä kuntoon, pesty lattiat, vaihdettu pöytäliinat, pesty ikkunat ja kaikkea sen semmoista. Kotiin tultuamme postiluutikosta oli kuitenkin kopsahtanut toiveiden täyttymys. Aaah. Nuorimmaisemmekin vaatii lehden selattuaan vesiaihetta, vaikka tuollaista kuin kannessa näkyy. Hänestä on varsin epäreilua (kuten yleensäkin), että englantilaisilla on noin hienoja puutarhoja. Siinä olen kyllä melko samaa mieltä;)

Samalla tupsahti ensimmäinen syysluettelo. Njamm.

Aamulla ennen mökille lähtöä lehmät olivat taasen tirkistelemässä pihaamme. Taitaa ruoho olla vihreämpää aidan tällä puolen.

Lehmälauma kylpi sumuisessa aamussa ja selvästikin nauttivat olostaan. Voi taivas kuinka rakastankaan noiden lehmien läheisyyttä. Harva istuu aamusumussa kahvikupposen ääressä ja lehmät laiduntavat kuuden metrin päässä, ruohonrouskutuksen ja heinikossa kahlaamisen äänten kantautuessa korviin.

Unikot ovat täyttäneet loputkin tyhjät aukot muurin kupeessa. Päivä on ollut edellistä lempeämpi ja nyt unikot kilvan availevat salaisia komeuksiaan risiinien katveessa.

Tyystiin riistäytyneessä luumulehdossakin on tapahtunut ihmeitä. Keväällä Prismasta ostamani kärhö on valmistautumassa kukintaan. Ilmeisesti kilometrin korkeaksi kasvanut p....ruohoviidakko on suojannut sen juurakkoa mukavasti.

Punahatut leveilevät komeilla kukillaan pitkin pihamaata.

Samoin sinipallo-ohdakkeet, jotka pikkuhiljaa ovat vallanneet alaa itselleen aivan kuin sinipiikkiputket ja punahatutkin

Myös yksivuotinen törmäkukka valmistautuu kukintaan

Oikeastaan tässä ja seuraavassa kuvassa puutarhamme kiehtovimpia kohtia tällä hetkellä. Lannoitin ja kalkitsin niin puolihuolimattomasti keväällä, että luulen osan kasveista kärsivän jopa siitä. Kuten tuossa kuvassa kellertävä neidonhiuspuu on jokseenkin huonovointisen oloinen. Mutta yleisilmeeltä kellertävä lehdistö tuo hieman jännitettä muutoin punertavien kasvien seuraan.

Muuri rehottaa. Salkoruusun ruusukkeet ovat komistuneet, unikot kukkivat, viiruhelpi rehottaa ja kasvien tyystiin täyttämä maa on kerrassaan kutkuttava.