Vaikka postauksen otsikko viittaa unikoihin (jälleen kerran) niin aloitan kuitenkin pyhyydestä. Olen jälleen töidenkin puolesta uppoutunut taiteen syövereihin ja palannut yhä uudelleen ja uudelleen Euroopan keskiaikaan. Samalla olen pohdiskellut mikä on pyhää itselleni ja näin hartaissa merkeissä siis tänään. Scabiosa stellatan eli törmäkukan vieno vaatimaton olemus, mittasuhteiden ja muotojen täydellisyys, värien askeettinen arvokkuus ja itse siemenkodan hauraus, tuntu, kosketeltavuus ja täydellisen kauneuden aistimus. Vo la laa
Sitten maan pinnalle takaisin. tutkiskelin unikoitani jälleen kerran. Ja värisävyissä on häivähdys harmaata jopa mustaa. Otsikon sana outo siis tulee väreistä.
Tässä taasen suloinen suppusuu.
Ja tämä vallan kummallinen kerrassaan, mutta unikko tämäkin.
Saman tyyliset sävyt toistuvat kärhössä
Ja kärhön takana asustavan syysleimukukan kukissa. Ostin keväällä Kauppilasta kolme limevihreän syysleimukukan tainta ja yllätyksekseni niistä tulikin tälläisia, mutta käyväthän nämäkin.
Pioniunikkoja hurmehappomarjan seuralaisena
Pioniunikko puoliräjähtäneenä
Unikko tataren seuralaisena
Ja jokamaanrakeena (ken on potterifriikki tietänee jokamaanrakeet)
Annatädinunelmassa on kultapiiskut ruvenneet kukkimaan. En ole mikään suuri keltaisten kukkien ystävä, mutta koska alkuun höpisin pyhyydestä. Liittyy tähän myös monesti mainitsemani Anna täti, joka edustaa tietyllä tavalla myös pyhyyttä. 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa elänyt isoäitini äidin sisar, joka rakasti yli kaiken keltaista. En ole koskaan tätiä nähnyt, mutta muistan kuinka aina hankittiin hänen haudalleen jouluksi keltaisia kukkia. Outoa vähän sekin, mutta tuohon kukkien vientihetkeen liittyy jotain kummallisen salaperäistä, joulun kutkuttava odotus ja keltaisia kukkia tuntemattoman tädin haudalle. Heitän haasteen siis lukijoille - onko puutarhassanne jokin erityisen "pyhä" kasvi, paikka tai jokin muu juttu. Ken tarttuu haasteeseen voi ilmottautua kommenteissa.
Vaikka postauksen otsikko viittaa unikoihin (jälleen kerran) niin aloitan kuitenkin pyhyydestä. Olen jälleen töidenkin puolesta uppoutunut taiteen syövereihin ja palannut yhä uudelleen ja uudelleen Euroopan keskiaikaan. Samalla olen pohdiskellut mikä on pyhää itselleni ja näin hartaissa merkeissä siis tänään. Scabiosa stellatan eli törmäkukan vieno vaatimaton olemus, mittasuhteiden ja muotojen täydellisyys, värien askeettinen arvokkuus ja itse siemenkodan hauraus, tuntu, kosketeltavuus ja täydellisen kauneuden aistimus. Vo la laa
Sitten maan pinnalle takaisin. tutkiskelin unikoitani jälleen kerran. Ja värisävyissä on häivähdys harmaata jopa mustaa. Otsikon sana outo siis tulee väreistä.
Tässä taasen suloinen suppusuu.
Ja tämä vallan kummallinen kerrassaan, mutta unikko tämäkin.
Saman tyyliset sävyt toistuvat kärhössä
Ja kärhön takana asustavan syysleimukukan kukissa. Ostin keväällä Kauppilasta kolme limevihreän syysleimukukan tainta ja yllätyksekseni niistä tulikin tälläisia, mutta käyväthän nämäkin.
Pioniunikkoja hurmehappomarjan seuralaisena
Pioniunikko puoliräjähtäneenä
Unikko tataren seuralaisena
Ja jokamaanrakeena (ken on potterifriikki tietänee jokamaanrakeet)
Annatädinunelmassa on kultapiiskut ruvenneet kukkimaan. En ole mikään suuri keltaisten kukkien ystävä, mutta koska alkuun höpisin pyhyydestä. Liittyy tähän myös monesti mainitsemani Anna täti, joka edustaa tietyllä tavalla myös pyhyyttä. 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa elänyt isoäitini äidin sisar, joka rakasti yli kaiken keltaista. En ole koskaan tätiä nähnyt, mutta muistan kuinka aina hankittiin hänen haudalleen jouluksi keltaisia kukkia. Outoa vähän sekin, mutta tuohon kukkien vientihetkeen liittyy jotain kummallisen salaperäistä, joulun kutkuttava odotus ja keltaisia kukkia tuntemattoman tädin haudalle. Heitän haasteen siis lukijoille - onko puutarhassanne jokin erityisen "pyhä" kasvi, paikka tai jokin muu juttu. Ken tarttuu haasteeseen voi ilmottautua kommenteissa.
3 kommenttia:
Mukava postaus. Pitää miettiä tuota pyhyys-asiaa. Postauksen värimaailma on ihanaa puuteroitua roosaa ja violettia. Pidän kovasti. Nuo mustan sävyt unikoissa ovat kauniita kuin mitkä.
Olen lukenut ilta illan perään sitä Monet´n puutarhaa. Muistivihkoon on tullut ties mitä ideoita ensi kesäksi.
Minulle tuli myös hätä tilata siemeniä, kun tajusin, että himoitsemani tähkäverbena on hyvä kylvää syksyllä. Jelittolla vaan oli 25 € minimisumma, joten lähtihän siinä mukaan muitakin siemeniä, kuten iisoppeja, punahattuja ja laventeleita :)
Ihanat kuvat jälleen ja lisäksi haastava aihe. Luinkin sen tässä jo vähän aikaisemmin ja jätin mieleeni muhimaan.
Pohdin, mitä tarkoitetaan pyhyydellä ja päädyin siihen, että se on sitä, mikä on arvokasta, omien arvojen mukaista. Niinpä tulin siihen tulokseen, että koko Kuusiranta on minulle "pyhä". Koen siellä myös sellaisen rauhan tunteen, jota en muualla saavuta.
Luulen, että tämä jää vielä mietintään...
tervetuloa vaihteeksi Sanni ja Kuusirannanemäntä vähän kimurantimman aiheen pariin. Jatkoin myös tänään miettimistä ja poimin pieniä arviokkaita asioita puutarhasta ja oikeastaan nuo pienet alkuun lähteneet taimet edustavat myös jotain arvokasta ja pyhää. Toisaaltaan opiskelijat pohtivat aihetta tänään töissä ja eräs nosti esiin matkoiltaan tuoman patsaan, jonka ympärille haluaisi Välimerenmaista tutun pien alttarin. Aika kiehtova ajatus tuo puutarhan hiljentymispaikkakin on. Hmm. Ei kai vaan tule uusia rakennushankkeita.
Westerssissäkin oli niitä mietiskelyjakkaroita pitkin suuremmoisia istutuksia ja jatulintarhassa voisi tehdä hiljentymismatkan puutarhan saloihin
Lähetä kommentti