Lääh puuh, Olen aamusta asti tehnyt syväluotausta muinaisuuteen. Miksi aina pitää olla joko on tai off? Siis taidehistoriaan uppoutuneena en mitenkään vaan pysty pureutumaan kepeämielisesti vaan yhdenkin sivun lukemiseen saan uppoamaan aikaa mielettömästi googletusta, googletusta ja taas uusia sivujuonia. Vähän niin kuin juoruilisi muinaisuuden kanssa ja juuttuisi suustaan kiinni joka ikisen kohtaamansa teoksen, aikakauden ja ajatuksen kanssa.Kuitenkin maltoin hetkeksi mieleni ja kirmasin syysauringon hellimään puutarhaan, joka on jotensakin täynnä odotusta. Syysviiman, ritisevien pakkasten ja lumivaippojen. Kuitenkin kukkijoita on vaikka kuinka ja otinkin muös syväluotausta noiden viimeisten kukkijoiden syvimpään olemukseen.
Tänään pääsin lähemmäs laventelia kuin aiemmin. Ilma on tyven ja kukat eivät huojuneet. Laventeleissa sitä sitten vaan on aina jotain niin sykähdyttävää.
Punahatut siemäntävät niin, että kohta olen pahemmassa kuin pulassa siemenpaljouden kanssa. Nimittäin nämä hatut ovat niin leviävää sorttia, että ajanoloon tukahduttavan toinen toisensa, jos saavat liikoja siementää.
Löysin myös syyshohdekukan, mikä selvästikin yritti lähteä lentoon.
Ja tänään yleensä niin inhoamani kompassikukkakin näytti oikein simpsakalta. Ihan kuin olisi ojentunut siemaisemaan syleilyynsä seuraavan ohikulkijan. Ehkä syksy saa kompassikukan viehkommaksi, koska musta pienet känniäiset ovat kadonneet
Piiskuissa oli kärpänen, jonka kuori hohti kuin pikkiriikkinen timantti. 
Ja syyshohdekukka lollopopin viimoinen pallurakin oli vielä kehittelemässä siemenaihioita
Melko maukkaita myös nämä keltaisen - oranssin ja suklaan violetin yhdistelmät.
Tässä vielä yksi unikko komeamaksaruohojen katveesta. Ensi viikko onkin sitten rytkettä ja ryminää, joten vetäydyn vielä hetkeksi faaraoiden hautakammioiden uumenin. 
